Suomalaisen kasvilääkinnän pioneeri, professori Toivo Rautavaara kertoo kirjassaan Miten luonto parantaa (1980) rosmariinia, timjamia, salviaa ja laventelia sisältävästä Neljän varkaan etikasta, jota ruumiinryöstäjät käyttivät keskiajalla Ranskassa välttyäkseen kaduilla riehuvilta kulkutaudeilta. He valelivat itsensä yrttietikalla kiireestä kantapäähän ja välttyivät näin koleratartunnalta kuolleiden omaisuutta kähveltäessään. Niin vahva oli yrttien voima! Niin ikään Rautavaaran kirjoittama Terveysteetä luonnonkasveista (1982) suosittelee timjamia erityisesti yskään.

Aromaterapiaa opiskellessani eteerisen timjamiöljyn merkitystä hengitysteiden ja vastustuskyvyn rohtona on korostettu moneen kertaan. Rosmariinia pidetään muistia ja virkeyttä boostaavan vaikutuksensa lisäksi myös antiseptisenä ja limaa irroittavana yrttinä.

Laitoin kuukausi sitten syksyn flunssakautta silmällä pitäen muhimaan timjami-rosmariinihunajaa. Määrien miettiminen ja mittailu ei ole mitenkään erityisen tarkkaa, mutta itse laitoin noin puoli ruukullista tuoreita yrttejä per pilttipurkillinen hunajaa. Oikeastaan kasvista kuin kasvista voi tehdä itselleen terveydelle boostia antavaa hunajaa tällä samalla ohjeella. Esimerkiksi mustaviinimarjan lehdistä tai piparmintusta voisi tulla tosi hyvää!

img_20180814_1814337190714407771269110.jpg

img_20180814_1827536973421582643875979.jpg

Timjami-rosmariinihunaja (kaksi pilttipurkillista)

Puoli ruukkua rosmariinia

Puoli ruukkua timjamia

Hyvää pehmoista hunajaa

Leikkaa yrtit tyvestä ja anna niiden lakastua päivän verran esimerkiksi katonrajassa narusta roikkuen. Liian kosteuden on hyvä päästä haihtumaan kasveista ennen kuin ne sekoitetaan hunajaan.

Täytä kuiva, pesty lasipurkki puolilleen hunajaa (esimerkiksi pilttipurkista saa aiemmat tuoksut hyvin pois kun liottaa siellä käsitiskiainetta ja tulikuumaa vettä). Silppua hieman lakastuneet yrtit mahdollisimman pieneksi silpuksi ja sekoita hunajan kanssa. Lisää hunajaa niin että purkki tulee täyteen ja sekoita vielä uudestaan.

Anna hunajan muhia ainakin pari viikkoa ennen käyttöä, jotta yrttien maku ehtii tarttua hunajaan hyvin. Yrtit tahtovat herkästi nousta hunajan pinnalle, joten sekoittelu voi välillä olla tarpeen.

img_20180814_1842468586887427014195172.jpg

Käyttö:

Ota lusikallinen hunajaa suuhun sulamaan kun tunnet kurkkukipua tai muita flunssan ensioireita. Anna hunajan sulaa suussa rauhassa ja nielaise vasta sitten. Hunajan seassa olevia yrttejä kannattaa pureksia jotta saa viimeisetkin vaikuttavat aineet kehon käyttöön.

Mikäli ”raa’an” hunajan käyttö on makuusi liian imelää, sekoita hunaja keitettyyn veteen juuri ennen juomista (liian kuuma vesi tuhoaa ayurvedan mukaan hunajan vaikuttavat aineet eikä varsinkaan sen keittämistä suositella). Aikuisten flunssajuomaan voi lorauttaa myös hieman brandya tai konjakkia, tämä on Mummuni oiva konsti!