VAPAUTA SISÄINEN HÖRHÖSI (TUOKSUVA KAAMOSKALENTERI 3)

Seuraava täysikuun hetki koittaa huomenna, perjantai-aamuna. Nyt on mitä oivallisin aika nostatella energioita ja fiilistellä taikuuksia! Olen huomannut, että mitä useammin puhun omista hörhöilyistäni ääneen, sitä useammin löydän yllättävistäkin paikoista samanmielisiä tovereita.

Mulla on kotona käytössä kaksi eri korttipakkaa, erilaisia voimakiviä, kiviset riimut ja uusimpana oon kiinnostunut astrologiasta. Viime syksynä kävin viikonlopun pituisella shamanismin perusteita käsittelevällä kurssilla, missä tehdyllä rumpumatkalla tapasin voimaeläimeni. Tarot-kortit, hoitavat kivet, unien tulkinta, shamanismi, kuunkierron seuranta, henkimaailma, astrologia ja erilaiset luonnonlääketieteet ovat aika yleisiä kiinnostuksenkohteita, mutta moni luulee olevansa niitä fiilistellessään jotenkin outolintu. Kannustankin kömpimään rohkeasti ulos hörhökaapista, jos siellä tuntuu yksinäiseltä.

Mä olen siinä mielessä onnekas, että lähipiirini suhtautuu mun hörhöilyihin tosi rakkaudellisesti. Mulle soitetaan, kun tarvitaan rohtovinkkejä flunssan selättämiseen ja laitetaan viestiä, kun halutaan Ukon Pakasta neuvoa antava kortti. Mun parhaan ystävän mies kutsuu mua Poppikseksi eli Poppanaiseksi ja Kiukkune Hippi on ollut mun lempinimi ties miten kauan, sillä olen täydellä sydämelläni rauhaa, rakkautta, yrttejä ja aromaterapiaa kunnes on tarvetta puolustaa läheisiä, tai joku astuu toistuvasti mun omille varpaille. Se, että oon kiinnostunut luonnollisista ja jopa yliluonnollisista tavoista elää ja luoda hyvinvointia, ei lainkaan vähennä mun osaamista myös virallisen länsimaisen terveydenhuollon ammattilaisena, tai kyseenalaista mun älykkyyttä. Meidän ei ole pakko valita puolia tai asettua lokeroihin, vaan voidaan olla juuri niin ihanan monipuolisia kuin halutaan.

Vaikka voin hörhöillä ihan avoimesti, ei mun lähimmissä ystävissä kuitenkaan ole oikein ketään, jonka pyytäisin mukaani kivikauppaan tai ayurveda-luennolle. Some taas on tässä mielessä aivan ihana paikka. Instagramin kautta olenkin tutustunut tosi moniin tyyppeihin, joiden kanssa voi vaihtaa ajatuksia näistäkin asioista. Kehotan myös mainitsemaan vaikkapa tarot-kortit ovelasti sivulauseessa uusien ihmisten kanssa jutellessa. Jos ketään ei kiinnosta niin mikäpä siinä sitten, vaihdetaan aihetta, mutta itse oon päätynyt esimerkiksi koulumatkojen kimppakyydeissä tosi antoisiin keskusteluihin korttien nostoista ja voimaeläimistä ihan uusienkin tuttavuuksien kanssa. Ja kaikkia keskustelijoita tuntuu aina yhdistävän se, ettei usko kenenkään muun olevan kiinnostunut samoista jutuista.

2018-11-14 017598003129814899541..jpg

Linkit vievät jälleen feeling.fi-sivustolle ja ohje tuotteiden tilaamiseen löytyy täältä, mutta postauksen neuvot toimivat totta kai myös muiden laadukkaiden merkkien tuotteilla.

Hörhöttääkö?

Yksi kivoin rituaali on oman alttarin rakentaminen. (Hahaa, sanat rituaali ja alttari saavat tämän kuulostamaan joltain ysärin noitapiiri-touhulta.) Alttari voi olla kaikessa yksinkertaisuudessaan sopivaan tilaan, kuten yöpöydälle tai lipaston päälle, koottu kaunis asetelma itsellesi tärkeitä esineitä. Jos kokoat alttarin tänään torstai-iltana, voit jättää taikaesineesi latautumaan voimaa virtaavaan, täydeksi kasvavan kuun valoon.

Mä tykkään ajatella asioita usein elementtien kautta. Maa, vesi, tuli ja ilma löytyvät aina kaikilta mun alttareilta. Maata voivat edustaa kauniit kivet ja kirjavat vaahteranlehdet, ja vettä esimerkiksi simpukankuoret. Tulen saa kynttilästä tai suitsukkeesta ja ilmaelementin edustajina pidän erityisesti sulista ja höyhenistä. Elementit ovat läsnä myös aromalyhdyssä. Puinen lyhty edustaa maata, tuoksukippo täytetään vedellä ja kynttilään saa tulen, joka levittää tuoksun ilmaan.

Huomioi alttariasetelmaa rakentaessasi kaikki aistit: Hipsuta itseäsi pehmeillä höyhenillä tai silitä kivien sileää pintaa, laita soimaan kaunista taustamusiikkia tai nauti hiljaisuudesta, maistele esineiden asettelun ohessa ihanaa yrttiteetä tai hyvää punaviiniä, tipauta tuoksukivelle pari tippaa huolella valittua eteeristä öljyä ja anna katseen levätä kauniissa lopputuloksessa yksityiskohtineen. Omaan tilaan syventymiseen sopivia tuoksuja ovat esimerkiksi frankinsensia ja myrttiä sisältävä, erityisesti meditaatioon ja rauhoittumiseen suunniteltu sekoitus, maadoittava atlasseetri, unien näkemistäkin edistäväksi kutsuttu neroli sekä kirpeä, mielialaa nostava bergamotti. Pyhänä puuna tunnetusta palo santostakin on olemassa eteerinen öljy.

Tykkään itse kovasti myös makeista appelsiini– sekä mandariiniöljyistä, sekä huumaavan kukkaisista jasmin sambacista sekä champakasta. Näitä neljää käytän erityisesti silloin, kun tahdon rentouttaa mieleni ja fiilistellä feminiinisissä tunnelmissa. Tiiättehän, semmonen daily reminder I’m a fucking goddess-meininki. Ehkä paras iltarituaali kaamoksen aikaan on tehdä lämmin jalkakylpy, laittaa tuoksukivelle jotain tyttöilyöljyä, sytyttää kynttilä ja juoda yrttiteetä sen valossa.

2018-11-14 011642050157112891455..jpg

ARVONTA

Tuoksuvan Kaamoskalenterin kolmannesta luukusta löytyy muunmuassa appelsiinia ja saksanpihtaa sisältävä lämmintunnelmainen tuoksusekoitus. Pari tippaa tuoksukivellä sopii mainiosti vaikka glögin kanssa rentoutumisen toveriksi. Osallistu arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen jotain hörhöä! Jätäthän kommentoidessasi myös sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, jotta voin ilmoittaa sinulle mahdollisesta voitostasi (osoite näkyy vain minulle.) Arvonta suoritetaan lauantaina 24.11.

Onnea arvontaan!

Lue myös:

Aromaterapian alkeita

Piristä seksielämää tuoksujen avulla

Seuraamalla blogia Facebookissa ja Instagramissa pysyt ajantasalla uusista postauksista ja arvonnoista!

 

etusivulle

31 Comments

  1. Pilvi

    Hörhöily on ihan ehdoton keino pysyä järjissään tässä kovassa ja hektisessä maailmanmenossa. Itselleni se tarkoittaa mahdollisimman läheistä suhdetta luontoon ja eläimiin, yksinkertaista tapaa elää ja myös perinteisten toimintatapojen vaalimista, ystävällisyyttä ja ymmärtäväistä suhtautumista kanssakulkijoihin. Kauniit kivet, simpukat, höyhenet ja eteeriset öljyt sekä meditaatio käytössä. Tuo jalkakylpy kuulostaa aivan ihanalta ja täytyy ehdottomasti ottaa iltarituaaliksi! 🙂

    Liked by 1 henkilö

  2. Reetta

    Monesti tuntuu, että Instagramista on enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta tässä taas yksi syy, miksi sitä käytän: hörhöjutut! Oon myös aika yksin hörhöilyjeni kanssa tai ns. eri levelillä kuin ystäväni, joten on ollut kivq löytää Instagramista tämä tili ja blogi. 🙂

    Liked by 1 henkilö

  3. Mervi R

    Ihan noin syvälle en hörhöilyyn ole uppoutunut, mutta tuoksut on jokapäiväisessä käytössä. Tosin näin tuoksuherkällä/aloittelijalla vain muutama hyväksi koettu. Appelsiini ja saksanpihka kuullostaa kiinnostavalta, pimeä syksy voisi kaivata sellaista 😍

    Liked by 1 henkilö

    1. jennapuu

      Tuoksuherkän onkin tosi hyvä ottaa varovasti! Vaikka onkin luonnolliset öljyt kyseessä, niin voi nekin olla silti liikaa. Sairaanhoitaja onneksi osaa olla tarkka myös annostelussa 😘

      Tykkää

  4. sarsa/Pohjoistuuli puhaltaa

    Mä en oo mikään hörhöilyyn hurahtanut, mutta sun jutut kiinnostaa, koska sulla on niin mukavan arkinen ja jalat maassa asenne hörhöilyyn. Tarot -kortteja pläräämällä olen kyllä joskus elämän tiukoissa paikoissa hakenut itselleni jotain, ehkä mielenrauhaa. Hörhöillään siis jatkossakin, kukin tavallaan.

    Liked by 1 henkilö

    1. jennapuu

      Voi miten kivasti sanottu, kiitos! 😊 Joo mihinkää kovin ultimate-hörhöilyihin mua ei saa lähteen, mut jokainen tosiaan tyylillään, miten kukakin elämästään saa eniten irti ✨

      Tykkää

      1. toreynn

        😂 Mut tää on vaan positiivista. Koska harvoin pärjään näissä. Oon voittanu kerran leffaliput lapsena. Muuta en muista voittaneeni vaikka blogeissa ja instassa oon aina kiinnostavissa arvonnoissa mukana. 😂

        Liked by 1 henkilö

  5. Pöpelikössä

    Mitä kortteja oot mulle nostanut nii ovat kyllä olleet todella osuvia. Ja fiilis siinä odotellessa, ajatellessa sitä kysymystä ja sit kuunnellessa sua on ollu jotain mitä en osaa sanoilla selittää edes! Kovin hörhöksi en itseäni tunnista/tunnusta, mutta erittäin mielenkiintosia ja miellyttäviä kokemuksia on kyllä ollut. ❤ Sitä löytää kaikkea jännää itsestään kun antaa luvan höllätä ja ottaa vastaan… 🙂

    Liked by 1 henkilö

  6. Miniheinä

    Mie yritin aikani seurailla erästä suuntausta, mutta totesin, ettei sellainen oo mun juttu. Parempi vaan touhuilla sellaisten asioiden kanssa, joista ite tykkää ja ei oo niin aikaan sidottuja. Taotit, riimut, oghamit, kivet, öljyt on käytössä kun aikaa on. Myös kuunkiertoa seurailen ja varsinkin puutarhan hoidossa sitä hyödynnän. Kukin tavallaan melskatkoon hörhökaapissaan tahi sen ulkopuolella ja hälle rauha suokoon.

    Tuo tuoksusekotus kuulostaa nenään aikasta mahtavalta 😋

    Liked by 1 henkilö

    1. jennapuu

      Just niin, ottaa vaikutteita siitä mikä parhaalle tuntuu 👍🏻 Muakin kiinnostaa sekä intialainen että kiinalainen että suomalainen suuntaus, sulassa soinnussa kaikki 😁

      Tykkää

  7. Eevee

    Kerkeenköhän vielä arvontaan 😮 No, kommentoinpa joka tapauksessa. Hörhöily sanana tuntuu jopa hassulta, nää jutut on nääs niin arkipäivää mulla 😀 Lapsesta lähtien on kiinnostanut tän tyyliset asiat na vanhemmalla iällä ne on tulleet aika kiinteesti elämään. Kiva kun teit tälläisen postauksen! 🙂

    Liked by 1 henkilö

    1. jennapuu

      Vielä kerkesit mukaan, mutta arpa osui eri kommenttiin tällä kertaa. Kenties onni suosii seuraavassa, kaksi arvontaa vielä tulossa 😉

      Kiva että tykkäsit postauksesta! Itelleki kaikki hörhö on jotenkin tosi tavanomaista ja toi ’hörhö’ tässä vähän ehkä hassu sana. Mut aukee ehkä epähörhöilleki paremmin niin 😁

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.