kirjan arvostelukappale saatu Viisas Elämä-kustantamolta

Kuunsilta – feminiinisen tietoisuuden matka pohjautuu kirjailija Katja Frangen elämään. Kuten sankaritartarinat aina, alkaa hänenkin matkansa elämän murroskohdasta ja etenee moninaisten vaiheiden kautta kohti onnellista loppua. Matkalle välipysäkkejä luovat erilaiset sisäiset naishahmot, joiden asettamat haasteet on selvitettävä jotta matka voi jatkua.

’Kuunsiltaa kulkeva sankaritar inspiroi lukijaa vastaamaan sisäiseen kutsuun ja kulkemaan oman henkisen matkan kohti tasapainoa ja eheämpää itseä – kohti sisäistä kotia. Kirja on samalla avain uuteen tietoisuuteen sekä maailmaan, jossa naiseus ja feminiinisyys voidaan kohdata uudella tavalla. 

Matkan eri vaiheissa oppaina kulkevat kotka, karhu, susi, joutsen ja käärme.’ (takakansi)

Vaikka mitä kauneimman kansitaiteen sisään kirjailtu Kuunsilta kiinnosti minua todella paljon ennen lukemisen aloittamista, iski mieleeni heti sen ensi sivuilta lähtien kumma vastustus. Tartuin kirjaan moneen otteeseen helmikuun aikana, mutten saanut keskittymistäni kiinnittymään siihen paria kerrallaan luettua sivua pidemmäksi aikaa. Kompastelin kirjan kuvailevaan tyyliin, sillä  olen kärsimätön lukija ja tahdon päästä nopeasti asiaan. Meinasin kyllästyä jatkuviin symboleihin ja erilaisille elämänvaiheille annettuihin nimityksiin. Onneksi olin kuitenkin jo Instagramissa luvannut ottaa teoksen käsittelyyn kuukauden kirjana, joten lopulta helmikuun kahtena viimeisenä päivänä luin kirjan alkupuolen puoliväkisin, ja loppuosan jo siihen täysin paneutuneena ja lumoutuneena.

2019-03-01 098866149013794253188..jpg

’Millaisia suvussa jatkuneita naisen malleja löydät omasta elämästäsi? Miten voisit toimia toisin, sinua paremmin palvelevilla tavoilla?’ (sivu 102)

Kirjan jokaisen luvun lopussa on lukijalle osoitettuja kysymyksiä, joita vasten hän voi peilata omaa elämäntilannettaan ja minuuttaan. Vaikka kuvaileva, näkyihin ja uniin kietoutuva teksti oli välillä minulle liikaa, näille kysymyssivuille jumituin mielelläni pitkäksi aikaa pohtimaan, ja palaan varmasti niihin vielä uudelleenkin.

Katja Frangen teoksen ensimmäiset osiot käsittelevät sellaisia feminiinisen tietoisuuden matkan vaiheita, jotka olen itse käynyt läpi jo vuosia sitten. Mietinkin jo kyllästyneenä, onko kirjan sanoma se, että naisen ei tarvitse täyttää perinteistä naiseuden roolia valiten äitiyttä ja vaimoutta elämänsä sisällöksi. Tämän todella toivoisin olevan ainakin omalle sukupolvelleni itsestään selvää. Kuitenkin, lukiessani kirjaa loppuun kahvilassa, jouduin toistuvasti tukahduttamaan haluni huutaa NIINPÄ! Ja välillä kirja sai minut jopa ärsyyntymään tullessaan liian lähelle käsitellessään sellaisia asioita, joiden kanssa itse tällä hetkellä kipuilen. Olin alkanut päästä kirjaan sisälle ja löytää siitä itseäni ja oman matkani käynnissä olevaa vaihetta.

’Jos maailma voisi nähdä sisällesi, ja jos se voisi nähdä kaikki ajatuksesi, mitä häpeäisit ja pelkäisit eniten?’ (sivu 131)

Sisääni juurtuneen häpeän kanssa työskentely on minulle tällä hetkellä aivan erityisen ajankohtainen aihe, ja Kuunsilta sisältää loistavia kysymyksiä ja oivalluksia myös tämän aihen käsittelyyn. Elämässäni on menossa isoja muutoksia kun pyrin opintovapaan kautta uudelle alalle yrittäjäksi ja pois vakituisesta palkkatyöstäni. Joka kerta puhuessani blogistani tai aromaterapiasta jollekin vieraalle ihmiselle koen valtavaa tarvetta sekä vähätellä, että puolustella kiinnostuksen kohteitani ja alanvalintaani. Mikä olisikaan sen tyttömäisempää (=typerämpää) kuin tuoksujen ja kasvien kanssa työskentely tai bloggaaminen? Kirja sai minut todenteolla miettimään, onko tämä itseni vähättely patriarkaalisen yhteiskunnan minuun sisäänrakentamaa? Miksi varsinkin naiset kärsivät niin usein huijarisyndroomasta eivätkä ymmärrä ja hyväksy omaa potentiaaliaan?

’Miten voit muuttaa seksuaalisuuteen liittyvää häpeää?’ (sivu 148)

Esimerkiksi kirjan viittaukset myyttiin Raamatun Eevasta & Lilithistä sekä Maria Magdalenan tarinasta kertovat karua kieltään siitä, miten naisten seksuaalisuutta ja itsetietoisuutta on häpäisty kautta historian. Vielä 2010-luvullakin vapautuneesti seksuaalisuuttaan ilmentävä ja toteuttava nainen joutuu sietämään alentamista ja huorittelua. Opimme nuoresta asti miettimään pukeutumistamme sen mukaan, mikä on meille turvallista. Varomme, että emme provosoisi ketään vahingoittamaan itseämme.  Kampanjassa seksuaalista ahdistelua vastaankin huomio käännettiin väärin kohdelluista naisista koskemaan sitä, että kaikki miehet eivät ole sikoja. Tämä asia, jos jokin, kaipaisi uuden tietoisuuden heräämistä sekä feminiinisemmän että maskuliinisemman energian edustajissa.

Kuunsilta feminiinisen tietoisuuden matka

’Emme vaadi puulta, että se kasvaa kellon mukaan ja tietynlaiseen muotoon. Emme revi perhosen toukkaa ulos kotelosta olettaen, että se on valmis ennen luonnollista kuoriutumista. Silti vaadimme tätä itseltämme, ymmärtämättä, että lopulta samat luonnonlait pätevät myös ihmiseen.’ (sivu 135)

Meitä suomalaisia pidetään perinteisesti huonoina puhumaan tunteistamme. Mielenterveysongelmat yleistyvät jatkuvasti sulkiessamme tunteemme sisimpäämme. Yhä useammat meistä uupuvat työelämän suorituskeskeisyyden ja paineiden alle.  Varsinkin bisnesmaailmassa feminiinisiä piirteitä (kuten tunteiden osoittamista, intuitiivisyyttä ja herkkyyttä) halveksitaan ja maskuliinisia piirteitä (kuten tiedon varassa etenemistä, tiukkaa asiallisuutta ja tunteiden sivuuttamista) ihaillaan. Vasta viinan voimalla saamme suumme auki, ja mitä sieltä silloin tuleekaan? Tunteita. Päissämme uskallamme halata. Päissämme uskallamme itkeä, rakastaa, haluta ja inhota. Kerran vuodessa pikkujouluissa päräytämme kaiken vuoden aikana sisään patoamamme ulos. Seuraavat kolme kuukautta sitten häpeilemme ja pakoilemme työkavereita ja loppuvuoden keräämme sisäämme jälleen uusia avautumisenaiheita.

Ja kyllä, tämä tekstini on rankkaa yleistystä, mutta valitettavan monilla työpaikoilla mitä totisinta totta. Aiheen voi ulottaa koskemaan myös muunlaisia yhteisöjä, sukulaissuhteita sekä romanttista kanssakäymistä. Sisäiseen feminiiniseen voimaan – herkkyyksimme, vahvuuksiimme ja tunteisiimme – tutustuminen ei varmasti tee pahaa kenellekään meistä.

’Miten sisäinen patriarkka tulee esille elämässäsi?’ (sivu 165)

Ensimmäisten lukujen aikana sisäinen feministini kritisoi kirjaa kovasti, ja kirjoitin jo melko negatiivisia muistiinpanojakin tätä postausta varten. Kirjan esimerkeissä käytetään poikkeuksetta hyvin stereotyyppistä mies-nainen-kahtiajakoa. Teoksen on tarkoitus olla voimaannuttava naisille, mutta sulkeeko se samalla muita sukupuolia edustavat ihmiset pois? Kirjassa sivutaan tätä aina välillä. Katja Frange toteaa, että sukupuoli tai seksuaalinen suuntautuminen ei ole oleellista. Olisin kuitenkin toivonut kirjailijan avaavan tätä enemmän kuin parin lauseen verran, jotta useampi lukija kokisi itsensä tervetulleeksi kirjan matkaan. Onneksi kirjan nimen alaotsikossa puhutaan nimenomaan feminiinisestä tietoisuudesta, eikä pelkästään naisen matkasta.

Päästessäni sisälle kirjan sanomaan aloin miettiä, vastustiko lukemistani aluksi sisäisen feministini sijaan tai ohella sisäinen Patriarkkani (yksi kirjan matkan vaiheiden nimityksistä). Frangen mukaan se on ääni, joka estää minua häpeän suomivin ottein toteuttamasta omaa feminiinisyyttäni. Jokainen nainen-sana ärsytti, vaikka identifioinkin itseni naiseksi. En halua tulla huomatuksi naisena, koska olen oppinut, että se tarkoittaa alempiarvoisuutta ja heikkoutta. Sukupuoleen katsomatta feminiinisiä piirteitä ei juuri koskaan yhdistetä vahvuuteen tai älykkyyteen, vaan pikemminkin säälittävään tarvitsevuuteen, heikkouteen ja turhaan tunteiluun.

’Naisen ei tule enää miettiä, onko hän tarpeeksi hyvä muiden elämään, vaan mikä on tarpeeksi hyvää hänelle.’ (s. 232)

Kirjan sanoma ei ole se, että meidän tulisi tarvita ketään mihinkään, eikä varsinkaan se, että naiset tarvitsevat miehiä pärjätäkseen. On kuitenkin hyvä avata silmät sille, että feminiinisyys tai avun vastaanottaminen eivät ole synonyymeja heikkoudelle. Elin itse pitkään ilman parisuhdetta. Kun viimein, melkein kuusi vuotta sitten tapasin sen oikean, oli minun todella vaikea hyväksyä häneltä apua yhtään missään tai luottaa siihen, että joku muu voi hoitaa asioita tai tehdä vaikka kotitöitä puolestani tarpeeksi hyvin. Edelleen roudaan välillä huonekaluja kaksikerroksisen omakotitalomme rappuja ylös alas yksinäni ihan vain todistaakseni, että olen vahva ja itsenäinen nainen, joka ei tarvitse miestä mihinkään. Enkä minä tarvitsekaan, mutta en onneksi myöskään enää koe pakkoa vältellä avun pyytämistä hermoromahdukseen tai selän venähdykseen saakka.

Pidin kirjasta todella paljon ja se herätti minussa enemmän tunteita ja ajatuksia, kuin mikään pitkään aikaan. Kuunsilta on juuri sellainen kirja, jonka lukeminen tuntui olevan aluksi ’liikaa’ minulle itsellenikin, ja minä sentään suhtaudun hyvin kiinnostuneesti kaikkeen parantavista kivistä, astrologiasta ja shamanismista lähtien. Silti toivoisin mahdollisimman monen lukevan tämän teoksen kärsivällisesti ja avoimella mielellä. Kirja ei välttämättä resonoi tiukasti rationaaliseen ajattelutapaan kiinnittyneelle ihmiselle, mutta mikäli koet kutsumusta intuition vahvistamisen kanssa työskentelyyn sekä oman, häpeän taakse piiloutuneen feminiinisen voiman ja ylpeyden herättelyyn, voi tämä hyvinkin olla juuri se teos, joka antaa matkallesi oivalluksia ja voimakasta myötätuulta.

Lue myös:

Kuukauden kirja 1/12: Vihreä noita

Vapauta sisäinen hörhösi

 

Seuraatko jo Tuulenpolkua Facebookissa ja Instagramissa?

etusivulle